torstai 7. helmikuuta 2013

Kädet rullalla.

Eilen alkoi tankotanssi. Se oli kivaa, pyörähdykset oli hiukka helpompia mitä etukäteen oletin, enkä kuollut alkulämmittelyihinkään. Kädet rullaantu nahkoineen tangon ympärille aika-ajoin kun ei ymmärtänyt olla pitämättä henkensä kaupalla kiinni siitä. Tuli entistä kovemmat himot omaan tankoon. Tangolle kiipeäminen oli mun ajatusmaailmaan aivan mahdotonta, pitää enskerralla pyytää kädestä pitäen apua, jos ymmärtäis mitä siinä tekniikallisesti haetaan. Kyllähän mie sinne käsillä saan itseni nostettua, mut kun pitäis niillä jaloillakin jotain tuntumaa siihen tankoon saada.. Ja varpaillaan pitäis muistaa olla kokoajan. Mut ekaks kerraks meni omasta mielestä hyvin.

Tyttö nukahti tänään pitkästä aikaa päiväunille suht helposti, tosin nukahdin itsekin sen viereen. Havahduin johonkin kyljen kääntöön, onneksi. Olin nimittäin keittänyt kahvit valmiiksi pannuun. Nautin siis hetken rauhasta iholla parissa. Kunnes ihana nöttänäpoika heräsi päiväuniltaan. Sain tänään kuulla ensimmäisen kerran: Äiti ihana on. Sydän suli.

Juteltiin tytönkanssa päiväunia ennen sängyssä siitä kuinka keväällä istutetaan yhdessä kukkapenkkiin kukkia. Innoittajana toimi Franklin kirja, jossa Franklin kaatuu kukkapenkkiin pyörällä, kun se koittaa ajaa ilman apupyöriä. Sen silmät loisti hymyä innoissaan. Odotan niin kovasti, että lumi sulaa ja aurinko paistaa. Voi oleskella pihalla päivät pitkät. Kuunnella vanhanaikaisesta radiosta musiikkia, hengailla liparit jalassa. Kuunnella lintuja. Okei se on ehkä jo kesää.

Tänään yllätin itseni soittamalla kummityttöni äidille, että voisin kerran viikossa ottaa muutamaksi tunniksi kaikki kolme tyttöä hoitoon. Että sekin pääsis koittamaan tankotanssia, kun siitä oli kiinnostunut. Näkisin kummityttöäkin enempi. Oon niiin huono liikkumaan noitten muksujen kanssa, ja nyt mulla ei oo kyllä ollut autoakaan. Jännityksellä odotan miten pärjään viiden muksun kanssa.

Oih, enää kaksi päivää viikonlopun mökkeilyyn. Lomapäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti